Viikkoyhteenveto: kaikkien aikojen synttärit ja krapula

Perjantai ja 13. päivä oli tällä kertaa kaikkea muuta kuin epäonninen. Ensin sain lahjoja, sitten kävin Mikonkadun Inter Sportissa ja ostin itselleni (kiitos Inter Sport synttärialennuskoodista) kaksi paria kenkiä lahjaksi. Tuon jälkeen kun sade lopulta loppui, kävin 45 min kevyellä lenkillä, minkä jälkeen kotiin hakemaan kamoja ja kavereiden kanssa viettämään syntymäpäiviäni. En halunnut mitään häsää, …

Mainokset

Viikkoyhteenveto: syksy pilaa aina kaiken

Tästä alkaa vuoden inhottavin aika johonkin joulukuuhun saakka, kun koko ajan tavallaan keli muuttuu huonommaksi, joten se on jonkinlaista luopumisen aikaa. Helsingissä kulunut viikko on ollut ensimmäinen syksyinen viikko ja se ei ole ollut kivaa aikaa. Täytyy tosissaan motivoida itseään sen suhteen, haluaako ylipäätänsä harrastaa mitään liikuntaa ja kun sitä tekee, tulee sellainen fiilis, onko …

Viikkoyhteenveto: siirryin pyöräilyyn

Polven satuttamisen jälkeen olo on ollut huono, viimeiset viikot juoksu on ollut todella tuskaista. Kun ei oikein jaksa edes pk-lenkkejä tehdä, on pakko kokeilla jotain muuta. Niinpä tällä viikolla tein 4 kevyttä fillarilenkkiä. Nyt on jotenkin sellainen olo, ettei oikein edes kiinnosta juosta, kun tiedän, ettei siitä tule mitään. Olen päättänyt nyt niin, että teen …

Viikkoyhteenveto: en tunne oloani terveeksi

Nuo Vomerot muuten osuvat aika hyvin värien puolesta yhteen noihin aiemmin hankittuihin Niken paitaan ja shortseihin. Mustaa ja punaista on niissä kengissäkin. Joskus käy näin, että valitsee sellaisen värin tossupariin, mikä silmään näyttää parhaalta niistä vaihtoehdoista, mitä on tarjolla (tai no tässä tapauksessa olisin ottanut siniset, jos niitä olisi ollut) ja myöhemmin vaatekaappia tutkaillessa, huomaa …

Viikkoyhteenveto: 95 tunnin treenirykäisy!

Huh huh, olipas putki. Keskiviikkoiltana klo 17 alkoi putki, joka päättyi eilen sunnuntaina klo 15.40. Tuona ajanjaksona juoksin 7 kertaa, yhteensä 106,5 km mukaan lukien 3 ns. laatuharjoitusta. Ensin keskiviikkoiltana 5x1000m at n. 3.40 min/km. Torstaina ja perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kahden lenkin päivät. Lauantaina piti juosta radalla tempo, mutta jalat olivat liian väsyneet, en …

Viikkoyhteenveto: kelissä ei ollut hurraamista

Suunnittelin tätä jonkinlaiseksi ohiviikoksi määrän osalta. Ajatus oli lähteä tekemään nyt vähän vauhtia ja katsoa, olisiko elokuussa parempi kunto. En oikein tiedä, miten viikko meni, koska en tavallaan osaa sanoa, olivatko harjoitukset kovia vai eivät. Määrää tuli alkuviikosta todella surkeasti, mutta pitkis korjasi paljon asioita. Ei tähän oikein osaa olla tyytyväinen, eikä tyytymätön, joten ehkäpä …

Viikkoyhteenveto: Paluu aina vaikeata sairauden jälkeen

En tiedä onko muilla sama, että juoksutauon jälkeen tulee paikat kipeäksi, kun lajin pariin palaa, mutta mulla se on ainakin niin. Tammikuussa kun oli keuhkoputkentulehdus ja tein sen jälkeen ekat lenkit, polvitaipeet tulivat todella kipeiksi. Nyt sama juttu. Pidin flunssan takia viikon liikuntatauon ja 1,5 vkoa juoksutaukoa. Nyt olen juossut 5 päivää ja huh, että …

Viikkoyhteenveto: Määrää ja laatua

Viime viikolla tuli lähes 110 km juoksua, mutta sen lisäksi myös jonkin verran laatua. Juoksin tiistai-iltana 8 km uptempon, perjantai-iltana puolestaan 6x1000 m ja noiden lisäksi keskiviikkona puolipitkän sekä sunnuntaina kolmenkympin pitkiksen. Niinpä kaikkinensa voi sanoa viikon olleen hyvä. Erityisesti sen vuoksi, koska tein torstaina punttitreenin ja perjantaina keskivartaloa, joten varsinkin ne vedot tuli tehtyä …

Viikkoyhteenveto: paljon hyvääkin

Juoksin tänään ekan lenkin Hoka Rinconeilla ja se on kyllä positiivinen kenkä, sopinee suurimmalle osalle vaikkapa maratonkengäksi, mutta se on toisen kirjoituksen aihe. Nukuin myöskin viime yönä yli 9 tuntia, mikä oli hieno juttu. Oli aika rankkaa meininkiä alle. Ensinnäkin perjantaina heräsin 3-4h unien jälkeen klo 4.30 ja lähdin juoksemaan VK:ta klo 6 aamulla. Sen …