Juoksumatkailu: osa 6: Herttoniemi, Vanhakaupunki ja Vantaanjoki

Viime sunnuntaina palasin pitkästä aikaa pitkisten pariin. 64 päivää aiemmin satutetun polven vuoksi olin joutunut kierteeseen, jossa sairastumiset ovat seuranneet toisiaan. Niinpä viimeisen 10 viikon aikana oli ollut 7 viikkoa, jolloin en ollut juossut pitkistä ja nytkin tätä ennen joinakin viikkoina koko viikon kilsat jäivät normaalin pitkiksen alle, kun koko viikolla saatoin juosta esimerkiski vain …

250 km: Rincon vs. Clifton 6 vs. Mach 2 – mikä Hoka-kenkä millekin lenkille?

Kesäkuun alussa kirjoitin vertailun 250 kilometrin kokemuksen perusteella, millaisia Hoka Clifton 6 ja Hoka Mach 2 ovat. Nyt on kaksi ja puoli kuukautta kulunut ja yksi Hoka-pari eli uusi Rinconkin on ylittänyt tuon rajapyykin ja näiden kahden muunkin kohdalla näkemys on terävöitynyt. Niinpä päätin palata samaan aiheeseen. Tätä kirjoittaessani Hoka Clifton 6:ssa on 554 km, …

250 km: Hoka Clifton 6 vs. Hoka Mach 2

Hoka Clifton 6 tuli myyntiin 1.6, joten nyt kun minulla on ollut se jo kolmisen viikkoa testissä ja kilometrejä on kertynyt 262,3 km, on syytä kertoa tarkemmin tuosta kengästä, sillä kuten arvata saattaa, tuo uutuus kiinnostaa nyt juoksijoita. Jo aiemmin keväällä vuosi sitten kirjoittamaani tarinaa Clifton 5:sta luettiin paljon, joten malli kiinnostaa monia juoksijoita. Minulla …

Hoka Clifton 6: ensikokemukset 50 km jälkeen

Uusilla Hoka Cliftoneilla on nyt juostu vähän yli 50 kilometriä. Keräsin tuon määrän kolmella lenkillä. Ensimmäisenä lenkkinä juoksin perjantai-iltana 16,1 km matolla, joka sisälsi 12,1 km Cliftoneilla ja vertailun vuoksi 4 km Mach 2:lla. Lauantaina tuli juostua ulkona noin 9,4 km ja sunnuntaina 28,8 km pitkis. Minusta tämä viikonloppu toi aika hyvän ensivaikutelman siitä, minkälaisesta …

Hoka Clifton 6 kestotestiin – pursiseurakelpoiset juoksukengät

Hoka One One on juoksukenkämerkeistä se, joka on viime aikoina mennyt ehkä kaikista voimakkaimmin eteenpäin. Se näkyy kolmella tavalla. Ensinnäkin uusia malleja tulee koko ajan, toiseksi niissä painopiste on innovaatioissa kuten nähtiin esim. Carbon Rocketissa ja Carbon X:ssä ja kolmanneksi designiltaan kengät ovat entistä paremman näköisiä. Nämä uudet Clifton 6:t ovat jo niin upeat, että …