Nike Epic React Flyknit 2 – huippu urbaanijuoksukenkä

Minulla on ollut todella ristiriitainen suhtautuminen tätä juoksukenkää kohtaan. React-välipohjan vuoksi kenkää on tehnyt mieli kokeilla, mutta joka kerta kun olen hypistellyt sitä päällistä ja kokeillut kenkää jalkaani, niin on tuntunut, että se flyknit olisi liian vetelä juoksukäyttöön - erityisesti, kun lukkonauhoitus ei ole mahdollinen. Mietin, että hyvät kengät, mutta niistä puuttuu nauhanreikiä. Kengän ulkonäkö …

Mainokset

Tossutorstai: Nike Pegasus 36 Trail

Nike.com Aina siitä asti, kun tämä Pegasuksen maasto-/polkujuoksukenkä julkistettiin kesän alussa, olen odottanut sitä saapuvaksi johonkin kauppaan, jotta voisin ko. malliin tutustua, mutta niin ei ole tapahtunut. Asia hämmästyttää minua suuresti. Kyseessä on nimittäin todella mielenkiintoinen kenkä ja se ei ole oikeasti mikään puhdas polkujuoksukenkä, vaan sellainen ns. door-to-trail-tossu eli samalla parilla voi juosta myös …

Nike Vomero 14 kestotestiin

Nike Air Zoom Vomero 14:n kyljessä on teksti engineered for long distance, joten se kai tarkoittaa, että tässä on sopivat pitkiskengät. Into piukeana otan ne nyt ainakin testiin korvaamaan Hoka Clifton 6:t tuossa käytössä. Aikanaan kun Vomero 14 tuli markkinoille viime talvena ja saatiin Suomeenkin ennen joulua, se herätti paljon huomiota ja innostuin itsekin kengästä, …

Uusia Nike-shortseja! Vinkit juoksuvaateostoksille

Hipheijaa, minulla on kahdet uudet Nike-shortsit ja ei, en kirjoita niistä kahdesti, sillä molemmat ovat täsmälleen samanlaiset. Ne tuntuivat niin hyviltä, etten halunnut jättää niitä yhteen kappaleeseen - varsinkaan siihen hintaan, mitä niitä on nyt saatavilla. Se oli suuri yllätys nähdä ne alessa ylipäätänsä, sillä olin sen suhteen luopunut jo toivosta. Asiat menivät juuri niin …

Tossutorstai: Nike Pegasus 36 – pieni tai suuri parannus edelliseen

Ladies and gentleman, tämän vuoden ekana Pegasus -kilpailun voitti Inter Sport Iso Omena. Pegasus 35:nhan oli viime vuonna ensin Stadiumissa ja sitä saatiin odottaa aika kauan Inter Sporteihin - varsinkin miesten kengän suhteen. 36 puolestaan ehti Inter Sportiin ensimmäiseksi juurikin miesten kengän suhteen, naisten mallia ei ole vielä heillä myynnissä. Näin siis eilen keskiviikkona Ison …

Nike Fit: ei enää vääränkokoisia kenkiä?

Nike.com Mikä on Nike Fit? Oikeankokoisten juoksukenkien ostaminen on vaikeata. Se on yksi syy, minkä vuoksi moni haluaa pysytellä tutussa ja turvallisessa tossumallissa, sillä jos kokeilee uutta merkkiä tai jopa uutta mallia, niin oikean koon valitseminen voi olla vaikeaa. Jos tilaa netistä se on vielä vaikeampaa, mutta jopa kivijalkamyymälässä kokeileminen voi olla hankalaa. Jos ei …

Fashion Friday: Brasilian peliasu, Copa America 2019

En itse ole Brasilian kannattaja, vaan liikun mieluummin Bastian Schweinsteigerin pelipaidassa, kun jalkapallon arvoturnauksia katson, mutta tiedän monen juoksijan ja jalkapalloseuraajan fanittavan Brasiliaa. Tällä kertaa aiheesta, sillä Nike on tehnyt kerrassaan upean, suomalaiseen makuun sopivan peliasun 2019 Copa America -turnausta varten. Tuo asu voisi olla ihan hyvin joku Suomen retropaita, kun mietitään tuollaista sinistä kaulusta …

Tossutorstai: Nike Vaporfly NEXT%

Tämä uutuus tunnettiin piireissä pitkään nimellä Vaporfly 5%, enkä vielä eilisaamuna tiennyt, mikä sen nimi oikeasti tulee olemaan. Sanottiin, että se on Vaporfly 5% tai Vaporfly NEXT, mutta lopulta se onkin siis Vaporfly NEXT%. Kun näin ensimmäiset kuvat kengästä joskus syksyllä, en pitänyt siitä yhtään. Syynä oli se valtavan kokoinen Swoosh kengän etuosassa, josta näkyy …

Viikon Diili: Stadium Happy Deals – Pegasus 35

Eilisaamuna tuli tällainen sähköposti Stadiumilta. Happy Days, Happy Deals jne. Joo, tämän viikon keskiviikkona Inter Sport ilmoitti Viheltäen Menee! -tarjouksena Nike Pegasus 35:sta hintaan 79,90€ ja nyt Stadium laittaa n. kympin paremmaksi eli Pegasuksia saa sieltä sunnuntaihin saakka hintaan 69,99€. Minulla onkin ollut jo hieman ikävä hyviä Pegasus-diilejä! Katsoin tarjonnan netistä ja oli kyllä pakko …

Nike Zoom Elite 9, 500km – parhaat juoksukenkäni toistaiseksi

Reilut 530 km juostu ja hei nyt täytyy tunnustaa: nämä ovat oikeasti parhaat juoksukengät, mitä minulla on ollut ikinä. Olen viime päivinä monta kertaa miettinyt, miten asian pukisi sanoiksi ja tullut siihen johtopäätökseen, että nämä ovat kengät, joista innostun oikeasti. Liian paljon on kenkiä, jotka ajavat vain asiansa ja ovat ihan ok, mutta nämä ovat …