Eeppinen Hoka Clifton 6 -testipitkis

Tämä Clifton 6 on ensimmäinen versio Cliftoneista, jotka itselläni ovat käytössä. Niinpä en tavallaan ole voinut niitä suoraan verrata edeltäviin malleihin ja vaatikin kohtalaisesti aikaa tajuta niiden luonne. Ihan parin lenkin jälkeen näistä kengistä ei osannut sanoa, millaiset ne ovat tai mihin ne sopivat. Nyt 16 päivän ja 199 kilsan jälkeen luonne on aika hyvin …

Mainokset

Pitkisraportti: lähdin Ylästöön, mutta eksyin matkalla

Aloin suunnitella jo torstaina lauantaina juoksemaani pitkistä. Ensinnäkin kysymys oli siitä, juoksenko lauantaina vai sunnuntaina. Olin tehnyt kaksi peräkkäistä pitkistä lauantaisin ja todennut, että niistä palautuminen on helppoa, koska sunnuntai on vapaapäivä. Tosin olin tehnyt ne lenkkini perjantai-illan uimahallikeikan jälkeen, joten olisi vielä testattava, miten sama toimii, jos perjantai-iltana onkin käynyt juoksemassa. Niinpä tavallaan halusin …

Juoksijat ja kuntoilijat

Eilen treenasin taas Forssan Suvi-illan paita päälläni. Kiitos Forssa paitalahjoituksesta, vaikken siellä olekaan ikinä juossut. Don’t fear failure. — Not failure, but low aim, is the crime. In great attempts it is glorious even to fail. - Bruce Lee Luin eilen juoksijan nimeltään Nathan Pennington kirjoituksia netistä, joka oli parantanut enkkaansa 22 minuuttia yhdessä kisassa aikaan …

Vinkit vauhdikkaammalle pitkikselle

Toinen viikko vähän suunnitelmallisempaa harjoittelua takana. Ei yhtään lepopäivää viime viikolla. Ma höntsää maantiepyörällä reilut 20km, ti juoksua vajaat 14km sis. 10x100m vedot, ke juoksua 19,5km, to palauttava reilu 8km, pe juoksua 14,5km, la höntsäpyöräilyä reilut 22km ja eilen 28km pitkis. Yhteensä siis reilut 84km juoksua ja 42km maantiepyöräilyä. Suunnitelmallisuus tarkoittaa sitä, että vauhteja on …

Tasaisen ja kiihtyvän pitkiksen ero

Mikä ero on nyt sitten näillä kahdelle edellisessä artikkelissa mainitsemillani pitkiksillä. Siis tasavauhtinen kevyt pitkis (toki McMillanin taulikon skaalan mukainen vauhti, ei Juoksufoorumin lyllerrysvauhti) ja maravauhtista sisältävä, vaativa fast-finish pitkis. Annetaanpa McMillanin itsensä selittää: Kevyt pitkis (Lydiardin long and steady long run): Tavoitteena parantaa kehon rasvanpolttoa, kykyä varastoida glykogeeniä ja haastaa keho sekä mieli jatkamaan …

Hidas vai nopea pitkis? Ja McMillanista.

Tein McMillan vertailun 3.00, 2.55 ja 2.50 maratonajoille: Kysytte varmaan, miksi vertailen tätä. Vastaus on yksinkertainen. Ensinnäkin olen läpeensä kyllästynyt siihen, että reppanat mussuttavat minulle 3h alituksesta tavoitteena. Se ei ole minulle mikään tavoite. Juoksin 2014 keväällä puolikkaan 1.23 kesken harjoitusviikon keventelemättä, joten olin silloin sub 2.55 kunnossa, mutta sairastuminen pilasi maratonyritykseni ja siitä palautuminen …