Sinäkin tarvitset talvijuoksukengät

Luulin pitkään, ettei mitään talvijuoksukenkiä tarvittaisi, mutta olin väärässä. Kun tieto lisääntyy tai tilanteet muuttuvat, on syytä arvioida kantaansa uudelleen. Itse olen tehnyt niin talvijuoksukenkien kanssa. Kun aloitin juoksemista, tilanteeni oli toisenlainen. Silloin pidin hiihdosta enemmän kuin juoksusta ja pääpaino oli kunnonkohotuksessa. Jos oli lunta, kävin hiihtämässä, enkä juoksemassa. Jos kelit eivät mahdollistaneet juoksua, menin …

Mainokset

Viikkoyhteenveto – talvi tuli Helsinkiin

Kyllä, viikko päättyi todelliseen talvijuoksuun ja teinkin eilen sekä tänään kauden ensimmäiset aidot lumilenkit. Samalla se tarkoitti sitä, että kaivoin yli 6 vuotta vanhat Mizuno Wave Harrier 3:t kaapista ja juoksin niillä kahteen päivään 39 km, mikä tarkoittaa sitä, että niiden kokonaiskilsamäärä ylitti 250 km. Silloin kuusi vuotta sitten juoksin niillä lumessa, mutta sen jälkeen …

Mihin vedenpitäviä Shield-kenkiä tarvitaan?

Nike on tuonut markkinoille nyt aika laajan malliston Shield-juoksukenkiä, joissa päällinen tuntuu olevan jotain jonkin sortin neopreenia. Se pitää siis vettä ja lisäksi niissä kengissä on uudenlainen, kätevä kiristyssysteemi. Herää kysymys, mihin tuollaisia kenkiä tarvitaan? Jotkut sanovat, ettei mihinkään, koska kengät hiostavat. Tässä on tietty pointtinsa, ne kengät hengittävät huonommin, joten ainakaan kovin lämpimällä kelillä …

Onko Hoka EVO Mafate paras talvijuoksukenkä?

Vielä on kesää jäljellä, mutta nyt kun ilma viilenee, on syytä kääntää katseet talvijuoksuun. Kauppiaathan joutuvat tämän joka tapauksessa tekemään, kun hyllyt pitää täyttää syksyyn ja talveen sopivalla kalustolla. Nostan nyt esille tuotteen, joka voi olla melkoinen winner. En ole kyseistä kenkää henkilökohtaisesti edes nähnyt, joten väite sisältää varauksen, mutta silti uskallan sanoa, että Hoka …

Olisi ollut nastakeli

Alkutalvesta pohdin sitä, mikä on oikea talvijuoksukenkä. Olen ollut sitä mieltä, että lumettomilla keleillä pärjää normilenkkareilla, routaisessa maassa puolestaan joku hyvin vaimennettu kenkä kuten Hoka Clifton voisi olla hyvä. Sitten tulikin lunta reilusti ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Juoksin Mizuno Wave Harrier 3 -maastojuoksukengilläni ja olin erittäin tyytyväinen. Ei ole ollut sellainen tunne, että tarvitsisin nastalenkkareita. …

Harvinaista herkkua, jääjuoksu

Täytyy tunnustaa yksi asia. En ole itseasiassa ikinä aiemmin juossut jäällä. Parivuotiaasta alkaen tuli hiihdettyä jäällä kunnes vaatimustasoni kasvaessa tuli siirryttyä enemmän maastoihin. Viimeinen hiihtoni jäällä lienee ollut joskus kouluaikana liikuntatunnilla. Onhan se sinänsä mukavaa hyvällä ilmalla aurinkoisessa säässä. Ongelmana on vain se, että siinä missä pienenä riitti ihmisten tekemä latu jäälle, niin kun siirryin …

Lunta olisi hiihtoon!

Make Running Cool Again -ryhmässä esitettiin päivänä eräänä ajatus siitä, että voittajat syntyvät ulkona juoksemalla ja jos menee matolle, kokee siitä vähän huonoa omaa tuntoa. Olin eri mieltä. Minusta matolla tai sisähallissa voi tehdä ne avainharjoitukset ja ulkona juokseminen on lähinnä sitten sitä hermolepoa tähän vuodenaikaan viikonloppuisin. Tänään tilanne muuttui ja minussa heräsi se sisäinen …

Päivät ja reitit menivät sekaisin

Polarin mukaan nukuin 9h33min, levollista unta 7h55min. Mistä hitosta se näitä tietää? Itseasiassa luulen, että saatoin nukkuakin lähes 9 tuntia viime yönä, joten kertynyttä univelkaa kirin kiinni. Olin eilen päättänyt, että tänään voisi maistua kevyttä lenkkiä joku 15 kilsaa. Päätin, että nukun pitkään, syön rauhassa aamiaisen, käyn kaupassa, minkä jälkeen menisin lenkille jonnekin ydinkeskustaan. Suunnitelma …

Svedukengät

Sanotaan, että ruotsalaiset ovat kaikessa meitä parempia ja heillä on meitä parempi itseluottamus. Luulen, että väite on paikkansa pitävä. Ainakin minun maastojuoksukenkien suhteen. Huomasin sunnuntaina, että niissä on seinäpito lumella. Heillä ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö suoriutuisi talvilenkkeilyn haasteista. https://www.youtube.com/watch?v=Mv8jVMH1VSU Katsokaapa näiden Mizuno Wave Harrierien pohjia. Ei niitä kukaan pysty voittamaan. Juoksufoorumilla on kyllä …

Sopivatko Hokat talvijuoksuun?

https://www.youtube.com/watch?v=RudON4Pq-3c Hoka julkaisi vähän aikaa sitten uuden videon. Tavallaan pidän siitä tuossa merkissä, että pyrkivät ajattelemaan asioita uudella tavalla. Se on kunnioitettava pyrkimys. Sekin on mukavaa, että videossa esiintyi juoksijoille niin tuttu hiomakone. Mennään varsinaiseen asiaan. Siis sopivatko Hokat talvikäyttöön? Koekaniiniksi asiaa selvittämään lupautui Baltsu. Laitoin 533km kilometriä ennen lenkkiä elämää nähneet viime kesän maratontreenin …