Treenitiistai: Miksi 3h ei ole riittävän hyvä maratontulos?

https://youtu.be/lD6SfNIbEsI Tein videon - taas. Tähän oli tällä kertaa kaksi syytä. Ensinnäkin viime lauantaina se homma tuntui aika helpolta, joten halusin kokeilla vähän lisää. Samalla halusin varmistuksen siitä, tarvitseeko lisämikrofonin ja niinhän se on. Nyt olen havainnut, että mikrofoni on pakko hankkia, sillä kännykkä ei pysty nauhoittamaan riittävän kovalla volyymillä. Niinpä videon katsominen läppärillä tms. …

Mainokset

Kisamaanantai: suunnitelma 2019 hahmottuu

En käynyt Aktia-cupissa, mutta silti tuo tapahtuma sai minut miettimään, mitä haluan tehdä ensi vuonna kilpailemisen suhteen. Niinpä tein lauantain myöhäisillassa päätöksen ensi vuoden kilpailuohjelmasta pääpiirteittäin. Kerron siitä tämän postauksen lopusta. Puhutaan kuitenkin aluksi siitä Aktiasta. Minusta Aktia Cupin formaatti on erittäin huonosti sopiva talveen. Näin talvella pitäisi olla tapahtumissa hyvä fiilis, joulumeininkiä, tarjolla kaikenlaista, …

Treenitiistai: tavoite ja miten siihen päästään? Bekele, Kirvesniemi & co.

Viime viikolla mietin tulevaisuuttani juoksijana. Perjantaina treenatessani salilla päätin, että minulla on maksimissaan kaksi vuotta aikaa näyttää, mihin minusta on. Se ei johdu varsinaisesti iästä, vaan siitä, että laji vaatii paljon sekä aikaa, että henkistä panostusta. En aio satsata jatkossa enää niin paljon henkisesti kuin ennen, mutta ajallisesti ajattelin laittaa vielä pari vuotta riittävästi panostuksia. …

Loppuvuoden suunnitelma on nerokas

Kun olin kirjoittanut Juoksufoorumillekin, että voisin tavoitella loppuvuodelle kilometrimäärää, joka mahdollistaisi koko vuodelle 4500 kilsan lukeman, tuntui se siltä, että olen sitoutunut tuohon tavoitteeseen. Olettaen etten sairastu. Varaa ei paljon nimittäin ole olla kipeänä. 1214 km 92 päivään tarkoitta keskimäärin 13,2 kilsaa päivälle ja kun en joka päivä juokse, niin se on tuota enemmän. Viime …

Kilpailetko itsesi vai muiden kanssa?

Katsoin äsken Casey Neistatin videon, jossa hän kertoo olleensa Philadelphian puolimaratonilla ja suoriutuneensa siitä pari minuuttia odotuksia paremmin. Hänen mielestään hän siis voitti, kun oli parempi kuin tavoitteensa. Hän otsikoikin videon compete with yourself. Katsokaa tuo video, jos tahdotte. Jos ette, niin oma pohdiskeluni jatkuu videon alapuolella. https://youtu.be/HcTrKOZodRk Olen juossut tänä vuonna kaksi kisaa. Molemmista …

Syy juosta hakusessa, mutta mitä sitten

Minä en tiedä, miksi juoksen ja se on ottanut päähän. Jotta asiaa voisi paremmin ymmärtää, palataan ajassa taaksepäin. En ollut koskaan varsinaisesti harrastanut juoksua tai käynyt lenkillä kuin satunnaisesti. Ylipronaatiosta johtuen jalkani eivät jostain syystä tuntuneet tykkäävän juoksusta, vaan sain vaivoja mm. akillesjänteisiin. 1999 kaverit pyysivät Tukholman maratonille, jonne lähdettiin sitten porukalla. Päätin asian ex …

Where Dreams Go To Die

https://youtu.be/NDZdsqbcGTU Viime torstaina havaitsin the Ginger Runnerin eli Ethan Newberryn ladanneen YouTubeen elokuvansa Where Dreams Go To Die, joka kuvaa ultrajuoksija Gary Robbinsia hänen tavoitellessaan Barkley Marathonin läpipääsyä. Olin seurannut jo viime syksynä sitä, kun nuo kaksi kiersivät ympäri Pohjois-Amerikkaa ja esittivät tuota elokuvaa jonkinlaisella kiertueella. Jo silloin oli lupaus, että elokuva tulee myöhemmin ihan …

Hard to see the big picture?

Ottaa päähän. Pitäisikö lyödä vasaralla päähän? No kävin kokeilemassa kyllä kypäriä päähän Inter Sportissa. On kyllä mainio kypärä tämä ulkonäöltään. Ei tosin ole mitään siihen sopivaa fillariakaan, joten koko ajatus oli lähinnä teoreettinen. Eilisiltana olin toisen kerran Urheilutalolla vesijuoksemassa. 50 minuuttia hyvin kevyttä vesijuoksua, välillä altaassa oli aika tungosta. Ei se kuitenkaan kauheasti haitannut. Pääasia, …

Pienet pettymykset äkkiä ohitse

Jos ihminen kokee pienen pettymyksen, takaiskun asiassa, joka ei ole hänelle mikään maailman isoin asia, niin silloin on parasta laittaa heti tai ainakin mahdollisimman nopeasti pallo uudelleen ilmaan, jolloin se alkuperäinen pettymys häviää. Hyviä esimerkkejä esimerkiksi ovat seuraavat tilanteet: joku mielituote poistuu kaupan valikoimista. Ihminen kokeilee ja valitsee jonkun riittävän hyvän ja jonkun ajan päästä …

Tavoitteen pilkkominen ja energiajuoma

Salilla oli eilen Nocco-promotyyppejä. Todella energistä jengiä, jotka innokkaasti ja hyvällä sykkeellä heittivät läppää sinne tulleille. Kertoivat, että treenin jälkeen tai vaikkapa aamulla olisi hyvä ottaa Noccoa. Kerroin, että juon kyllä joka aamu yhden silloin, kun alan tehdä tietokoneella hommia. Se kundi vastasi siihen, että ota vähän enemmän, että jaksat painaa. Hän tunki käsiini kolme …