Hoka testipäivä

tracer02.jpgHokalla on aina välillä jotain testipäiviä, jossa niitä kenkiä on testattavissa. Ne ovat aina jossain perähikiällä, eikä Stadin keskustassa. Niinpä silloin jos haluaa, voi mielestäni järkätä kyllä itsekin itselleen testipäivän. Tein niin lounaan jälkeen, aikaa kului reilut puoli tuntia.

Ensiksi 4Runnersiin, joka oli muuttanut Kluuvin kauppakeskuksessa toiselle puolelle kauppakeskusta. Sijainti on Yliopistokadulta tultaessa sisäänkäynnistä heti oikealla. Se on nyt samassa tiloissa Cyclecenter-fillariliikkeen kanssa, mikä on fiksu veto, sillä saavat isomman, valoisamman myymälätilan ja hiljaisimpina aikoina yksi henkilö hoitaa molempia liikkeitä. Myös mallisto oli muuttunut rajusti. Aikaisemmin siellä on ollut mielestäni vähän sitä sun tätä, mutta nyt olivat selkeästi luoneet seinille eri merkeille omat brändi-ilmeet ja omat tilansa. Ainakin Mizuno, Saucony ja Hoka olivat erittäin laajalla mallistolla esillä ja ne olivat nimen omaan uutuusmalleja yllätyin oikein.

Hoka Tracer 2

tracerx608.jpgKokeilin Hoka Tracer 2:sta. Se on kenkämalli, jota ei ole oikein missään liikkeessä nimittäin hyllyssä, mutta spekseiltään se on todella lupaava. Hokan sivujen kartan mukaan diilereitä ovat Inter Sport Mikonkatu, Forum ja tuo 4Runners, mutta ei ainakaan viime viikkoon mennessä niitä Inter Sporteissa ole näkynyt. 4Runnersilla näkyi, enkä ollut katsonut tuolta kartasta, vaan menin kauppaan ex tempore katsomaan.

Kengän paino koossa US 9 / 42 2/3, mikä on oma kokonikin on USA:n sivujen mukaan 7.6 oz. eli 217 grammaa kun taas Euroopan sivut antavat painoksi  235 grammaa. Jos yhden asian olen juoksukengistä oppinut, niin painoa ei voi ikinä tietää, koska ne ovat aina eri lähteissä vähän eri tavalla. En ymmärrä tätä. Ehkä se on niin, että joku käyttää prototyypin perusteella julkistettuja painoja kun taas toiset käyttävät lopullisen tuotantoversion painoa, mutta onhan tämä kornia, että Hokalla eli valmistajallakin painot ovat eri paikoissa eri tavalla. Lähitulevaisuudessa hankin kompaktin vaa’an, jota kuljetan laukussa aina mukanani, joten voin alkaa punnita kenkiä.

Joka tapauksessa se kenkä on superkevyt jalassa. Olen melko varma, että se oikea paino on mieluummin tuo kevyempi noista kahdesta. Se kenkä on selvästi kevyempi kuin Boston Boost esimerkiksi. Mitä tulee sitten tähän Tangerine-oranssiin väritykseen, niin hyllyssä se näytti ensin huonolta. Kuvissa se oli näyttänyt punaisemmalta, enkä ollut nähnyt niin suurta eroa viime syksyn punaiseen väritykseen, mutta nyt se näyttikin paljon oranssimmalta, kun sen näin, enkä pitänyt siitä. Kuitenkin kun olin laittanut kengät jalkaan, niin se näyttikin jalassa todella hyvältä. Kun katselin niitä kenkiä kävellessäni, niin ne tuntuivat oikeilta kisakengiltä. Se oranssi sopii kisakengäksi. Jos minulla olisi tollaiset kengät, niin nimeäisin ne Jaffaksi. Siis Stravassahan saa antaa kengille lempinimen ja oranssit Tracerit olisivat kuin appelsiinit eli Jaffa.

Sain kehotuksen kokeilla kenkiä matolla. En laittanut vauhtia kuin 8 km/h ja hölkkäsin vain muutaman sekunnin. Tämä kahdesta syystä. En tykkää siitä, että kulutan uusia kenkiä ja toinen syy oli se, että keuhkoni ovat oikeasti nyt aika huonossa kunnossa, joten en oikein halua edes juosta. Joka tapauksessa tunne oli aika hyvä. Minulla ei toki ollut omia juoksusukkiani, mutta silti: se tuntuu olevan todella loistavan oloinen kenkä. Voisi kuvitella olevan hyvä maratonkenkä. Siis sillä kokemuksella, mitä minulla on yleisesti ottaen juoksukengistä.

Kenkä maksaa 4Runnersilla 139€.

Challenger ATR4

atr_4Minun piti käydä XXL:ssä ostamassa energiajuoma, joten seuraavaksi sinne. Päätin katsoa, olisiko sinne tullut lisää Hokaa Cliftoneiden lisäksi. Se kauppa on parantanut nyt keväällä nimittäin mallistoaan samalla tavalla hyvään suuntaan kuin 4Runnerskin. Sinne on tullut mm. addulta Adios ja Boston Boostit, joita on kaiken lisäksi ajoittain myyty hyvään hintaan. Mustia Cliftoneita siellä oli edelleen hintaan 119€, mikä on vähän halvempi kuin aikaisemmin. Ajatukseni oli kuitenkin, että oiskohan Mach tullut sinne, kun viime vuonna kuitenkin Clayton 2:ia heillä oli. Eipä ollut ja myyjä katsoi koneelta, ettei todennäköisesti ole tulossakaan.

Myyjä kertoi, että heillä on hyvät välit Hokaan nyt ja se näkyi siinä, että enemmän malleja oli kuin aikaisemmin eli Cliftonin ja Hupanan lisäksi Stinson ja Challenger ATR4. Tuohon kuin lisää mm. Cavun, Tracer 2:n, Speedgoat 2:n ja kumppanit 4Runnersilla, niin se Mach oikeastaan on niitä ainoita, mitkä pitäisi käydä hakemassa Inter Sportista, mutta sekin on samankadun varrella, joten oikeasti Hokalla on nyt hyvä saatavuus Kluuvin tienoilla. Tosin koot, värit ja hintakilpailu ovat sitten toinen asia. Vielä huhtikuussa tuotteita tosin riittää mukavasti.

Vaikkei Machia ollut, niin oli yksi syitä, miksi halusin kokeilla Challenger ATR 4:ia jalkaani. Ensinnäkin en ole kokeillut koskaan tuollaista polkujuoksukenkää. Toiseksi tuo oli paras väritys, mitä olen ikinä tuosta tossumallista nähnyt. Yleensä kaupoissa on se musta-oranssi ATR4, josta tulee mieleen joku maansiirtokone. Tämä taas tuo mieleen jonkun Havaijin meren sinisyyden ja kasvillisuuden keltaisuuden. Ne olivat siis hyvännäköiset kengät ja kaikista tärkein syy oli hinta. XXL:ssä ATR4 maksaa 109€ kun se useimmissa muissa liikkeissä on 139 euroa. Siinä on kolmenkympin ero, jolla saa jo vaikka mitä, mutta ennen kaikkea on huomioitava se, että XXL:ssä on joskus niitä kampanjoita, että uutiskirjeen tilaajille tulee kaikista kengistä alennus 20 tai 25%. Jos oletetaan, että kaikista saisi 25 prossaa alennusta, niin silloin ne kengät maksaisivat 81,75 euroa, mikä on jo todella paljon halvempi kuin 139 euroa.

En kokeillut noita kenkiä niin, että minulla olisi ollut juoksusukat jaloissani. Silti ne tuntuivat sisältä vähän epämukavilta. Tosin minulla ei ole mitään polkujuoksukenkäkokemusta ja koska en ole mikään polkujuoksija, niin eivät ne olisi minulle muutenkaan ajankohtaisia. Luulen, että itseäni kiinnostavat Hokat ovat kyllä ne Tracer 2 ja Mach.

Hassua oli se, että myyjä pyysi, että kertoisin hänelle miksi Hokat ovat hyvät. Kerroin muutamia ko. merkin tossujen ominaisuuksia eli pidin pienimuotoisen luennon. Tämä on kyllä asia, jota maahantuojan pitäisi tehdä. Inter Sportissahan oli kanssa yksi kundi, joka kertoi, ettei tiedä mitään Hokista ja sanoi, ettei Tuukka maahantuojalta ei ole käynyt kouluttamassa heitä. Onneksi on Baltsu, joka jonkinlaisena orjatyövoimana juttelee ilmaiseksi tuntitolkulla viikoittain eri urheilukauppojen myyjien kanssa ja opastaa heitä eri merkkien ja mallien suhteen 🙂

Tämä oli siis Hoka testi-iltapäivä.